Hallituksen valiokunnat
Hallituksessa on tarkastusvaliokunta ja palkitsemisvaliokunta. Lisäksi yhtiöllä on nimeämisvaliokunta. Hallitus vahvistaa valiokuntien työjärjestykset. Valiokunnat ovat valmistelevia elimiä, jotka tekevät hallitukselle esityksiä toimialueeseensa kuuluvista asioista. Valiokuntien kokouksista pidetään pöytäkirjaa. Valiokunnat raportoivat toiminnastaan säännöllisesti hallitukselle. Valiokunnilla ei ole itsenäistä päätösvaltaa, vaan ne antavat käsiteltävänä olevasta asiasta suosituksensa hallitukselle.
Hallitus nimittää vuosittain varsinaisen yhtiökokouksen jälkeen pidettävässä järjestäytymiskokouksessaan keskuudestaan tarkastus- ja palkitsemisvaliokuntien jäsenet ja puheenjohtajan. Yhtiön nimeämisvaliokunnan jäsenten nimittäminen on selostettu nimeämisvaliokuntaa koskevassa osiossa.
Tarkastus-, palkitsemis- ja nimeämisvaliokunnan lisäksi hallitus voi yksittäisissä tapauksissa perustaa valiokunnan valmistelemaan tapauskohtaista asiakokonaisuutta. Hallitus ei vahvista tällaisille valiokunnalle työjärjestystä eikä ilmoita valiokunnan toimikautta, kokoonpanoa, kokousten lukumäärää tai jäsenten osallistumisastetta.
Tarkastusvaliokunta
Tarkastusvaliokunnan tehtävänä on edistää yhtiön toiminnan ja taloudellisen raportoinnin valvontaa. Sen tehtäviin kuuluu laaditun konsernitilinpäätöksen ja osavuosikatsausten ja niiden perusteiden tarkastelu yhdessä yhtiön päävastuullisen tilintarkastajan kanssa; tilikauden aikana suoritetussa valvontatarkastuksessa havaittujen valvontajärjestelmien puutteiden ja muiden tilintarkastajien raportoimien puutteiden tarkastelu yhdessä yhtiön päävastuullisen tilintarkastajan kanssa; tilikauden aikana suoritetussa sisäisessä tarkastuksessa havaittujen valvontajärjestelmän puutteiden ja muiden tarkastushavaintojen ja suositusten tarkastelu; valvontatarkastuksen ja sisäisen tarkastuksen toimintasuunnitelmien tarkastelu ja suositusten antaminen yhtiön johdolle koskien sisäisen tarkastuksen painopistealueita; yhtiön hallinnon valvonnan sekä riskienhallinnan asianmukaisuuden arviointi ja yhtiön kirjanpidon ja ulkoisen raportoinnin periaatteiden muutosten läpikäynti ennen niiden käyttöönottoa. Lisäksi tarkastusvaliokunnan tehtäviin kuuluu tilintarkastajan valintapäätöksen valmistelu; arvioida lakisääteisen tilintarkastajan ja tilintarkastusyhteisön riippumattomuutta ja erityisesti oheispalvelujen tarjoamista yhtiölle, sekä muut hallituksen valiokunnalle antamat tehtävät. Tarkastusvaliokunnassa on vähintään kolme jäsentä.
20.3.2013 pitämässään järjestäytymiskokouksessaan hallitus valitsi keskuudestaan seuraavat hallituksen tarkastusvaliokunnan jäsenet:
Outi Raitasuo, puheenjohtaja
Harry Brade
Karsten Slotte
Mika Vidgrén
Palkitsemisvaliokunta
Palkitsemisvaliokunta käsitellee ja valmistelee johdon ja henkilöstön palkitsemiseen ja johdon nimityksiin liittyviä kysymyksiä ja tekee näitä koskevia esityksiä hallitukselle. Valiokunnan tehtävänä on käsitellä, arvioida ja tehdä esityksiä Oriola-KD-konsernin johdon ja henkilöstön palkkausrakenteesta sekä palkitsemis- ja kannustinjärjestelmistä; seurata palkitsemisjärjestelmien toimivuutta sen varmistamiseksi, että johdon palkitsemisjärjestelmät edistävät yhtiön tavoitteiden saavuttamista ja perustuvat henkilökohtaiseen suoritukseen; käsitellä ja valmistella muita johdon ja henkilöstön palkitsemiseen liittyviä kysymyksiä ja tehdä näitä koskevia esityksiä hallitukselle; sekä käsitellä ja valmistella sellaisia johdon nimityskysymyksiä, jotka tulevat hallituksen päätettäviksi. Palkitsemisvaliokunnassa on kolme jäsentä.
20.3.2013 pitämässään järjestäytymiskokouksessaan hallitus valitsi keskuudestaan seuraavat hallituksen palkitsemisvaliokunnan jäsenet:
Jukka Alho, puheenjohtaja
Per Båtelson
Harry Brade
Palkitsemisvaliokunnan jäsenet ovat riippumattomia yhtiöstä ja sen merkittävistä osakkeenomistajista.