Gefilukselta upea potti pienten potilaiden hoitoon

Gefilukselta upea potti pienten potilaiden hoitoon | Oriola

Lastenklinikoiden Kummien pitkäaikainen kumppani Oriola keräsi taas viime vuoden aikana Gefilus-tuoteperheellään upean potin pienten potilaiden hoitolaitehankintoihin. Summa, 27 199 euroa, jaetaan tällä kertaa Tampereen yliopistolliseen sairaalan ja Turun yliopistolliseen keskussairaalan uro- ja gastro-osastoille.

Oriola lahjoitti Lastenklinikoiden Kummeille kolme senttiä jokaisesta myydystä Gefilus®-ravintolisätuotepakkauksesta.

– On todella hienoa olla mukana tällaisessa, sanoo shekkejä Tampereella luovuttamassa ollut markkinointipäällikkö Marita Männistö, jolla on omakohtaistakin kokemusta suomalaisesta pienen lapsen sairaanhoidosta.

– Keskimmäinen lapseni syntyi viikolla 27+0 vain 920-grammaisena, mutta on nyt seitsemänvuotias täysin terve tyttö, Männistö kertoo.

– Kotiin hän pääsi silloin vasta vajaat kaksi kiloa painaessaan. Hän oli siis pitkään tehohoidossa, ja sinä aikana huokasin ja kiittelin monesti, että olen Suomessa. Meillä sairaanhoidollinen osaaminen on koko maailmankin mittapuussa aivan huippuluokkaa, Männistö toteaa.

– Kun tuollainen epäonni kohtaa, on kolikon toisella puolella onni saada hyvää hoitoa riippumatta siitä, onko perheellä rahaa vai ei. Arvostan sitä suuresti.

Apua tähystyksiin

Tays sijoittaa oman osuutensa lahjoituksesta, 13 600 euroa, hankintahinnaltaan noin 25 000 euroa maksavaan tähystystorniin. Hankinta on parhaillaan kilpailutettavana.

– Tähystystornia voidaan käyttää sekä urologisiin että gastrologisiin eli sekä virtsatie- että suolistotutkimuksiin, ja se tulee hyödyttämään useita lastentautien yksiköitämme, kertoo Taysin lastentautien vastuualueen vt. ylihoitaja Maria Sukanen.

– Tällä hetkellä lasten tähystystutkimukset tehdään aikuisten gastroenterologisessa yksikössä. Uuteen lasten- ja nuortenkeskukseen tulee lapsille oma toimenpideyksikkö, mihin tarvitsemme oman tähystystornin gastroenterologisiin ja urologisiin tutkimuksiin ja toimenpiteisiin.

– Skopian eli tähystyksen yhteydessä kirurgi voi tehdä pieniä toimenpiteitäkin, kertoo Taysin lastenkirurgisen yksikön osastonhoitaja Helena Rautakorpi.

Varmasti turvallista

Markkinointipäällikkö Männistö lupaa Oriolan olevan rojaltituotteillaan jatkossakin tekemässä hyvää, jotta pikkupotilaat saavat parhaan mahdollisen hoidon. Oriolan Gefilus®-ravintolisiä on saatavana tippoina, purutabletteina ja kapseleina, joten niitä voi käyttää vauvasta vaariin.

– Ne sisältävät Lactobacillus GG -maitohappobakteeria, joka on maailman tutkituin maitohappobakteerikanta, markkinointipäällikkö Männistö valistaa.

– LGG:stä on runsaasti kliinistä näyttöä, joten Gefilus®- tuotteita on turvallista käyttää.

 

Kuvassa vasemmalta: markkinointipäällikkö Marita Männistö Oriolasta, lastentautien vastuualueen vt. ylihoitaja Maria Sukanen ja lastenkirurgisen yksikön osastonhoitaja Helena Rautakorpi Tays:sta, sekä projektipäällikkö Susanna Laurila Kummeista.