Tilinpäätöstiedote 2015

Oriola-KD Oyj julkisti tilinpäätöstiedotteen 1.1.-31.12.2015 perjantaina 5.2.2016 klo 8.30

Toimitusjohtaja Eero Hautaniemi tilinpäätöstiedotteen yhteydessä:

Vuosi 2015 oli menestyksekäs ja pystyimme kasvattamaan erityisesti tukkukaupan volyymeja hitaasta markkinakasvusta huolimatta.

Onnistuimme edelleen kasvattamaan Ruotsin vähittäiskaupassa käsikauppalääkkeiden katetta ja kauppatavaroiden myyntiä sekä katetta. Liikevoitto euroissa jäi kuitenkin edellisvuoden tasolle, mikä johtui ennen kaikkea geneeristen lääkkeiden hintojen leikkauksista ja epäsuotuisasta Ruotsin kruunun kehityksestä. Näiden yhteisvaikutuksesta lääkkeiden rinnakkaistuonti laski merkittävästi edellisvuodesta.

Ruotsin tukkukaupassa liiketoimintamme volyymi kasvoi selvästi, mikä näkyi myös edellisvuotta parempana kannattavuutena. Suomessa uudistimme tärkeitä monivuotisia lääkeyhtiösopimuksia ja paransimme tehokkuuttamme. Onnistuneen merkintäoikeusannin ja vahvan rahavirran ansiosta taseemme vahvistui merkittävästi.

Uudistimme strategiamme ja liiketoimintamallimme vuoden 2015 jälkimmäisellä puoliskolla ja allekirjoitimme sopimuksen Svensk dosin, ruotsalaisen lääkkeiden annosjakeluun keskittyneen toimijan ostosta.