Olemme avoimia

– Meidän on oltava avoimia ja tunnistettava mahdolliset ongelmat. Lean-ohjelman tarkoitus on kehittää työntekijöiden ongelmanratkaisukykyä ja parantaa työskentelytapoja – näin voimme palvella myös asiakkaitamme entistäkin paremmin. Kyse on jatkuvasta oppimisesta ja kehittymisestä, kertoo Oriolan Palvelut-liiketoiminnan kehitysjohtaja Magnus Korsgren.

Työskentelemme yhdessä

Markus Myllymäki vastaa kehitysprojektissa logistiikan prosessien määrittelystä Suomessa, Ruotsissa ja myöhemmin Baltiassa.

– Yhdessä työskentely on tiimityön tärkein arvo. Hyvä tiimi tuntee roolinsa ja vastuunsa, mutta ymmärtää myös omat rajoituksensa. Pitää voida tunnistaa ne hetket, jolloin on epävarma, ja pyytää muiden tiimin jäsenten tukea, Markus kertoo.

Olemme aloitteellisia

Joonas Boujraf on työskennellyt Oriolan varastolla neljä vuotta, ja siirtyi kaksi vuotta sitten IT-tukeen.

– Saamme päivittäin useita tukipyyntöjä, joista osa on vaativampia. Täytyy vain aloitteellisesti alkaa selvittää, mistä tukipyynnössä on kysymys, Joonas kertoo.

Kannamme vastuun

Maria Niva vastaa Kronans Apotekin myynnin kehittämisestä. Ennen nykyistä rooliaan Maria on työskennellyt apteekkipäällikkönä ja aluepäällikkönä.

– Vastuullisuus on myös vastuullisten päätösten tekemistä, Maria kertoo.